Johtopäätöksiä

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että valokuvaaminen on kiehtova ja monipuolinen harrastus, jossa taitava kuvaaja voi kehittyä aina alan ammattilaiseksi asti. Kuvaaja voi tallentaa upeita muistoja, joista otetuissa kuvissa voi parhaimmillaan aistia läsnä olleiden tunteet. Esimerkiksi hääkuvaus on erittäin tunnepitoista kuvaamista. Se on myös kuvaamista, joka vaatii kuvaajalta aivan erityistä keskittymistä. Häitä ei voi uusia, vaikka kuvat epäonnistuisivatkin, minkä vuoksi kuvaajan on oltava kuvaustilanteessa skarppina.

Valitettavan moni kuvaaja on joutunut ja joutuu tilanteisiin, joissa hänen odotetaan kuvaavan tärkeitäkin tilaisuuksia, kuten juuri edellä mainittuja häätilaisuuksia, palkatta ystäville. Moni tuntuu ajattelevan, että valokuvaaminen on kiva harrastus ja että kuvaaminen hoituu kaiken muun lomassa ilman sen suurempaa vaivaa. Tämä ei kuitenkaan ole totuus ja on kuvaajan ammattitaidon aliarvioimista ajatella tällä tavalla. Häiden kuvaaminen vaatii kuvaajalta tarkkaa keskittymistä ja monen monta työtuntia. Varsinaisen kuvaamisen lisäksi kuvat tulee myös käsitellä sekä toimittaa asiakkaalle. Myös matkoihin menee aikaa. Hääkuvaus ei ole kovin huokeaa touhua, joten tämäkin kannattaa huomioida, jos on todella sitä mieltä, että ystävän pitäisi hoitaa homma ilmaiseksi. Toisaalta hääkuvaus on myös upea lahja, jos se on sekä kuvaajan, että hääparin mielestä hyvä ajatus.

Kuvaamisen avulla on mahdollisuus saada aikaan myös monia hyviä asioita. Sen avulla voidaan nostaa ihmisten tietoisuuteen haluttuja asioita ja sen avulla on myös mahdollista kerätä rahaa halutun hyväntekeväisyyskohteen tukemiseksi. Mahdollisuuksia on monia. Valokuvaamalla voi esimerkiksi ilahduttaa yksinäistä vanhusta tai kerätä rahaa kehitysmaiden tyttöjen koulutuksen tukemiseksi. Mahdollisuuksia on lähes rajattomasti. Usein sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikä tätä totuuden siementä kannata jättää hyödyntämättä. Kannattaa käyttää kuvien sekä valokuvaamisen potentiaalia tärkeiden asioiden esiin nostamiseksi sekä tukemiseksi. Kuvien avulla on mahdollista saada aikaan positiivisia muutoksia!

Tulevaisuudennäkymiä

Jo tällä hetkellä kuvia käsitellään usein melko voimakkaasti. Kuvien käsittely tulee luultavasti korostumaan entisestään tulevaisuudessa. Tästä huolimatta kuvien merkitys tuskin laimenee – ihmiset haluavat nähdä kuvia ja ”lukea” kuvien kertomaa tarinaa.

Kuvien avulla myös alan harrastajan on mahdollista saada aikaan hyvää. Onpa mielenkiinnon kohteesi sitten eläintensuojelu tai kehitysmaiden tyttöjen koulutuksen tukeminen, voi valokuvaus tarjota oivan väylän tukea tällaista hyväntekeväisyystyötä tavalla tai toisella. Kuvat voivat ilahduttaa myös aivan lähipiirissä. Esimerkiksi yksin asuva vanhus ilahtuu varmasti vaikkapa lapsenlapsista otetuista kuvista tai siitä, jos jollakin on aikaa katsella hänen kanssaan kuvia hänen menneistä vaiheistaan. Monelle vanhukselle hänen nuoruudessaan otetut kuvat ovat erityisen tärkeitä. Mustavalkoiset kuvat ovatkin upean nostalgisia ja kertovat aivan omanlaistaan tarinaa menneistä ajoista. Vaikkakin kuvien voimakas digitalisoituminen on tehnyt kuvista toisaalta aikaisempaa paremmin säilyviä, on se myös toisaalta tehnyt kuvista aikaisempaa enemmän massatuotteita. Kuvan arvo on ehkä tietyllä tavalla kokenut pienoista alenemista, kun nykyaikaisilla välineillä voidaan räpsiä, vaikka tuhansia kuvia ilman, että tarvitsee pohtia filmirullan kulumista. Toisaalta nykyisin yhä useampi tilaisuus tulee dokumentoitua kuvaamalla.

Valokuvausharrastus on luultavasti tulevaisuudessakin suosittu harrastus monen ikäisten ja taustaisten keskuudessa. Nykyisin valokuvausvälineetkin ovat hintatasoltaan sellaisia, että yhä useammalla on niihin varaa. Toisaalta moni kuvaa nykyisin kännykällä, joka kulkee mukana lähes kaikkialle. Tämä saattaa vaikuttaa kuvien laatuun negatiivisella tavalla mutta taas toisaalta kuvien määrään positiivisella tavalla. Kun kännykkä on koko ajan käden ulottuvilla, tulee kuvanneeksi myös paljon sellaista, mikä jäisi kuvaamatta, jos pitäisi kaivaa kamera esille. Osa kuvaustilanteista tulee vastaan niin nopeasti, että on melkoinen etu, jos valokuvausväline on saman tien käsillä.